Valmentaja MONSTERI
Kuka minä olen.
Esittelyssä siis , hihhuli itse.....
Olen viidettäkymppiä kovaa vauhtia lähestyvä miehen "alku".
Harrastuksiani itselläni on SOME , ja uutena harrastuksena bloggaaminen. Kyseisten asioiden parissa vietän nykyään lähes koko vapaa aikani Moottorivehkeiden lisäksi ja tottakai rakkaan harrastukseni voimavalmennuksen parissa liittyi se sitten voimanostoon,otevoimailuun tai vahvinmieslajeihin
Olen aina ollut kova kilpailemaan ja hyvin kilpailuhenkinen. Kilpaurheilu onkin ollut osa elämääni 44 vuotiaaksi saakka. Se on antanut paljon sisältöä elämään, tuonut paljon tuttuja niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin . Ovat minulle kuin osa perhettä.
Olen kilpaillut monessa eri lajissa, mutta aikuisiällä vain eri voimailulajeissa. Voimamieskilpailuista otevoimailuun. Vahvinmieskilpailuja kävin kaikkiaan 44 kappaletta, joista suurin osa nuorena miehenä niin Suomessa kuin suurin osa yhdysvalloissa siellä asuessani, sekä muutaman kisan kävin 19 vuoden tauon jälkeen myös vanhempana ihan hupiukkoilemassa nuorempien seassa.
Ensimmäisen vahvinmieskilpailunui kilpailin vuonna 1991 ja viimeisen 2019 lähinnä harrastetasolla.
Parhaimmat tulokseni/saavutukseni.
Kuulantyönnön nuorten maaottelu hopea 1992
Nyrkkeilyn SM hopea B-junnuissa 1991
SD Maastaveto 390 kg (2019)
Penkkipunnerrus 220 kg Ravintola Pulpukka (1996)
Yhdellä sormella maasta 182,5 kg Salon seudun sanomat (2012)
Maastaveto 365 kg kauppakeskus Plaza (1996)
Keskisormien kanssa lenkistä maastaveto 300 kg Salon seudun sanomat (2013)
Stubliftissä vielä voimassa oleva maailmanennätys (2013)
Sormikoukun MM-3 2013
Valittiin World of grip Hall of fameen (2013)
Joitakin nyt mainitakseni
Oma "urheilu" urani loppui ykskaks yllättäen talvella 2019/2020. Kyseinen päivä myös muutti elämäni täysin päälaelleen.
Urheilu ollut iso osa elämääni ja voimailu ennen kaikkea, se kaikki vietiin minulta pois kuin sormia napsauttamalla. Samoin meinasi myös henki lähteä kuin napsauttamalla. Kävin kolkuttelemassa kuoleman portteja ja vietin kyseisen talven Sairaalassa sekä kesän takapakkien jälkeen kaikenlaisissa kuntoutuksissa.
Alla muutama kuva siitä millainen olin kuin olin vielä minä.
Siinähän tuo entinen minä. Minulla repesi tuolloin valtimo maastavedossa ja kaikki oli katkolla. Kuin ihmeen kaupalla jäätiin henkiin, mutta kova on ollut työ sairaalaan vuoteesta tähän pisteeseen saakka ja melko vajaavaisia ollaan vieläkin.
Pyörätuolista lähdettiin hakemaan uutta nousua .....
Jouduin opettelemaan lähes kaiken uudelleen kävelemisestä, nielemisestä ja kirjoittamisesta yms. lähtien.
Vieläkin on kirjoittaminen todella vaikeaa, samoin puhuminen jos pitää nopeasti puhua.
Liikkumaan pystyn jo omin avuin, joskin hämärässä se näyttää melko hassulta vieläkin tasapainohäiriöiden takia. Oikea käteni ja jalkani ei toimi kunnolla, mutta pärjään sen kanssa.
Urheilemaan en enää itse pysty, mutta löysin valmentamisen ilon ja saan elettyä voimailua onnistumisten ja epäonnistumisten tunteita valmennettavien kautta. En tiedä sitten jännitänkö minä nykyisellään kilpailuja enemmän kuin valmennettavat. Näillä mennään ja koitetaan saada tulosta aikaiseksi. Ei turhia puheita hyvistä valmennuksista tai muusta saissesta. Tulokset puhuu puolesta tai vastaan, joten antaa niiden puhua ilman turhaa lässytystä valmennettavien osalta.
Ensimmäiset pitemmät askeleet ilman konetta ja rullatuolia .
Ja hei tuo jalkovälissä heiluva varjo ei tule siitä....😀.
Vaan on aputukiliivien remmi kun joku tuohon kumminkin tarttuu....
Toinen kotini TYKSissä .
Kiitos kaikille jotka mahdollistitte minun jatkoajan tässä elämässä.
Kommentit
Lähetä kommentti